info

Lumikuningatar-jääshow siirtyy vuodella – paikkasi säilyy

Päivitetty 23.12.2021

Hei sinä Lumikuningatar-jääshow’n lipunostaja,

ensin tylsät uutiset: valitettavasti kauan odotettu Lumikuningatar siirtyy vuodella eteenpäin tiukentuneiden koronarajoitusten vuoksi. Jääshow’n järisyttävä maailmanensi-ilta koetaan Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 30. joulukuuta 2022.

Siirto on tietenkin valtava harmituksen aihe niin meille yli 400 suurtuotannon eteen töitä paiskineelle tapahtuma-, kulttuuri- ja urheilualan ammattilaiselle kuin teille katsojille, joiden vuoksi tätä elämystä rakennamme.

Sitten ne hyvät uutiset: ei huolta, sinun lipputilauksesi on ja pysyy. Pidämme sen voimassa ja siirrämme ensi vuodenvaihteeseen. Sinun ei tarvitse tehdä mitään, vaan jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uuteen esitysajankohtaan. Voit myös vaihtaa liput toiseen Lumikuningattaren näytökseen, jos ehdotettu ajankohta ei sovi.

Uudet Lumikuningatar-esitysten ajankohdat

ENSI-ILTA: Lauantai 1.1.2022 klo 19, siirtyy perjantaille 30.12.2022 klo 19
Sunnuntai 2.1.2022 klo 14 (ruotsinkielinen kertojaääni), siirtyy lauantaille 31.12.2022 klo 14 (ruotsinkielinen kertojaääni)
Sunnuntai 2.1.2022 klo 19, siirtyy lauantaille 31.12.2022 klo 19
Maanantai 3.1.2022 klo 14, siirtyy sunnuntaille 1.1.2023 klo 14
Maanantai 3.1.2022 klo 19, siirtyy sunnuntaille 1.1.2023 klo 19

Kotimainen Lumikuningatar-tuotanto on maailmankin mittakaavassa historiallinen. Valmisteluja tehtiin täysillä aivan maaliviivalle saakka. Jäähypenkille passittaminen näin lähellä ensi-iltaa on erityisesti esiintyjille kova henkinen isku.

Joitakin jo tehtyjä taloudellisia panostuksia emme saa takaisin, joten tukesi on meille ensiarvoisen tärkeä. Olemme kiitollisia, mikäli pystyt säilyttämään lippuvarauksesi ensi vuoteen. Vanha sanonta kuuluu, että hyvää kannattaa odottaa, ja Lumikuningattaren kohdalla se todellakin pitää paikkansa.

Ymmärrämme myös, ettei lippujen säilyttäminen ole kaikille mahdollista. Jos mieluummin vaihdat lipun arvon Tampere-talon lahjakortiksi tai haluat, että palautamme rahat, sekin onnistuu. Voit hakea lahjakortti- tai rahahyvitystä 28.2.2022 asti.

Meitä todella harmittaa puolestasi. Onneksi uudet esityspäivät upealle Nokia Arenalle järjestyivät heti vuoden päähän. Nähdään silloin!

Elämyksellisiin jäälleennäkemisiin,

Lumikuningatar-tuotannon väki

 

Toimi näin:

1. Käytä lippusi sellaisenaan uutena ehdotettuna ajankohtana

Jos uusi ehdotettu näytösajankohta sopii aikatauluihisi, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Saavu lippusi kanssa Nokia Arenalle uutena esitysajankohtana ja nauti elämyksestä.

2. Lipun vaihto toiseen Lumikuningatar-näytökseen

Jos uusi ehdotettu näytös ei sovi aikatauluihisi, mutta haluat kokea Lumikuningattaren taian, voit vaihtaa lippusi toiseen Lumikuningatar-näytökseen samanhintaisille paikoille, kunhan näytöksessä on tilaa. Vaihto toiseen näytökseen onnistuu joko asioimalla paikan päällä Tampere-talon lipunmyynnissä tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen lipputoimisto@tampere-talo.fi. Voit hoitaa vaihdon myös Lippu.fi kautta soittamalla Lippu.fin myyntipalveluun 0600 900 900 (2€/alk.min+mpm/pvm) tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tampere-talo@lippu.fi -osoitteeseen. Kirjoita sähköpostin otsikkokenttään ”Lumikuningatar-vaihto” ja viestiin lipunostajan nimi, tilausnumero, alkuperäinen esitysajankohta ja toivottu esitysajankohta. Hae vaihtoa veloituksetta 30.9.2022 mennessä.

Ryhmäasiakkaat voivat olla sähköpostitse yhteydessä osoitteeseen ryhmamyynti@tampere-talo.fi. Kirjoita sähköpostin otsikkokenttään ”Lumikuningatar-vaihto” ja viestiin lipunostajan nimi, tilausnumero, alkuperäinen esitysajankohta ja toivottu esitysajankohta. Hae vaihtoa veloituksetta 30.9.2022 mennessä.

3. Lipun vaihto Tampere-talon lahjakorttiin

Jos haluat vaihtaa lippusi Tampere-talon lahjakorttiin, ole sähköpostitse yhteydessä osoitteeseen lahjakorttihyvitys@tampere-talo.fi. Tampere-talon lahjakortti on voimassa yhden vuoden (12 kk) vaihtopäivästä, ja sitä voi käyttää kaikkiin Tampere-talon kulttuurituotantoihin ja palveluihin. Huomioithan, että lipun oston yhteydessä maksettua tilausmaksua ei hyvitetä. Hae vaihtoa 28.2.2022 mennessä.

4. Lipun hinnan palautus

Rahapalautukset haetaan Lippu.fi-verkkopalvelusta. Huomioithan, että lipun oston yhteydessä maksettua palvelumaksua tai tilausmaksua ei palauteta. Hae palautusta 28.2.2022 mennessä.

Jos olet meihin yhteydessä vaihto- tai hyvitysasioissa, kannattaa viestissä antaa seuraavat tiedot asioinnin nopeuttamiseksi: tilaisuuden nimi ja ajankohta, tilaajan nimi ja yhteystiedot, lipun yksilöivä tieto (lipun paikkatiedot: katsomo, rivi + paikkanumero / lipun kantaosasta viivakoodin alta löytyvä viivakoodinumero / valokuva lipusta).

Palveluissamme on ruuhkaa. Kaikkiin viesteihin vastataan saapumisjärjestyksessä. Kiitämme kärsivällisyydestäsi.

 

ESTEETTÖMYYS

Esteettömyys on huomioitu Nokia Arenan ympäristön suunnittelussa, myös kaikkiin areenan kerroksiin pääsee hissillä. Esteettömyys huomioidaan areenalla myös myyntipisteiden tarjoiluissa.

 

SAAPUMINEN NOKIA ARENALLE

Esitykset koetaan Nokia Arenalla, joka sijaitsee aivan Tampereen ydinkeskustassa erinomaisten liikenneyhteyksien päässä. Areenalle pääset sujuvasti kävellen, pyöräillen, omalla autolla tai julkisia liikennevälineitä käyttämällä. Areena sijaitsee 600 metrin päässä niin rautatie- kuin linja-autoasemalta.

Tutustu areenaan saapumisohjeisiin täällä!

Osoite: Kansikatu 3, 33100 Tampere

 

TURVALLISUUS

Asiakkaiden turvallisuus on tapahtumajärjestäjän tärkein prioriteetti.

Noudatamme Pirkanmaan alueellisen koronaohjausryhmän ja aluehallintoviraston antamia linjauksia ja suosituksia tapahtumien ja kokoontumisten järjestämisestä. Mikäli tapahtuma jouduttaisiin peruuttamaan tai siirtämään, on asiakkailla mahdollisuus palauttaa liput tai siirtää ne uudelle, korvaavalle päivämäärälle.

Turvallisen tapahtuman onnistumiseen edellytys on, että kaikki tapahtumaan osallistuvat pitävät huolen omasta hygieniakäyttäytymisestä sekä huomioi muut tapahtumaan osallistujat. Tapahtuman järjestäjä ja Nokia Arena seuraavat viranomaisten ohjeita ja suosituksia, joilla takaamme yleisölle, artisteille sekä työntekijöille turvallisen tapahtuman. Osallistuthan siis turvallisen tapahtuman onnistumiseen!

 

MUUTA

Suomalaista historiaa koetaan joulukuussa 2022 kun suomalaisen taitoluistelun, jääkiekon ja esittävän taiteen huiput nähdään ainutlaatuisessa suurtuotannossa upouudella Nokia Arenalla Tampereella.

Lipunmyynti Lumikuningatar-jääshow’n esityksiin on käynnissä Tampere-talon lipunmyynnissä ja Lippu.fi-myyntikanavissa.

Tulemme keräämään tälle sivulle ajankohtaisia infoja esityksiin liittyen – seuraathan siis sivustoamme!

Jos et löytänyt vastausta kysymykseesi, voit ottaa yhteyttä tapahtuman järjestäjään sähköpostitse lumikuningatar@tampere-talo.fi

Tapahtuman aikataulut

ENSI-ILTA: Perjantai 30.12.2022 klo 19
Lauantai 31.12.2022 klo 14 (ruotsinkielinen kertojaääni)
Lauantai 31.12.2022 klo 19
Sunnuntai 1.1.2023 klo 14
Sunnuntai 1.1.2023 klo 19

Esityksen kesto on noin 2 tuntia (sis. väliajan).
Perheille sopivaa jääshow’ta suositellaan yli 6-vuotiaille, sillä muutamat kohtaukset saattavat tuntua pelottavilta. Esityksessä käytetään vilkkuvia valoefektejä.

Lipunmyynti Lumikuningatar-jääshow’n esityksiin on käynnissä Tampere-talon lipunmyynnissä sekä Lippu.fi-myyntikanavissa!

Ajankohtaiset

Lumikuningatar-jääshow siirtyy koronarajoitusten vuoksi vuodella eteenpäin – uudet esityspäivät ovat 30. ja 31. joulukuuta 2022 sekä 1. tammikuuta 2023

Lumikuningatar-jääshow siirtyy uusien koronarajoitusten vuoksi vuodenvaihteeseen 2022–2023. Lumikuningattaren oli tarkoitus saada maailmanensi-iltansa Tampereen uudella Nokia Arenalla 1. tammikuuta 2022. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uusiin näytösajankohtiin. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut 23. joulukuuta 2021 uusia koronamääräyksiä, jotka kieltävät kokonaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet. Määräykset ovat voimassa ajalla 25.12.2021–7.1.2022. Rajoituksista ei voi vapautua [...]

Lue lisää

Lumikuningatar -jääshow mediassa

Lumikuningatar-jääshow’n lehdistötilaisuus nousi syyskuussa monessa mediassa uutisotsikoihin. Tutustu tuotantoon ja sen tekijöihin paremmin videohaastatteluiden ja uutisartikkeleiden kautta.   STT info Lumikuningatar: Kansainväliset tähdet Silja Dos Reis ja Felipe Montoya Kertun ja Kain rooleihin (22.9.21)   Tamperelainen Tampereen Lumikuningattareen mukaan kansainvälisiä tähtiä – Kiira Korpi: On varmasti jännittävä kokemus nähdä minut kovana, äkkipikaisena ja ilkeänäkin (22.9.21)   [...]

Lue lisää

Esittelyssä Silja Dos Reis (Kerttu) ja Felipe Montoya (Kai)

Kertun roolin luistelee Kanadassa asuva Silja Dos Reis, jolla on suomalaiset sukujuuret. Lahjakas taitoluistelija on tunnettu näyttävästä showluistelusta, jossa toteutetaan muun muassa huimia nostoja. Hän on esiintynyt esimerkiksi Cirque du Soleilin Crystal-jääshow’n päätähtenä. Olen unelmoinut siitä, että saisin esiintyä Suomessa, jossa minulla on perhettä ja ystäviä. Vihdoin Suomessa toteutetaan näin upea kansainvälisen tason jääshow! Kuvailisin [...]

Lue lisää

Lumikuningatar: Kansainväliset tähdet Silja Dos Reis ja Felipe Montoya Kertun ja Kain rooleihin

H.C. Andersenin Lumikuningatar-tarinaan perustuvan jääshow’n rooleihin haki 300 kotimaista ja kansainvälistä esiintyjää. Tästä joukosta Kertun ja Kain rooleihin valittiin Kanadassa asuva suomalaistaustainen Silja Dos Reis sekä espanjalainen Felipe Montoya. Jääshow’n ensi-ilta nähdään tammikuussa UROS LIVE -areenalla Tampereella. Kansainvälinen suurtuotanto on ainutlaatuinen suomalaisen kulttuurin voimannäyte koronapandemiasta toipuvassa maailmassa. Tuotanto tekee hyväntekeväisyysyhteistyötä Icehearts ry:n kanssa ja mahdollistaa [...]

Lue lisää