Lumikuningattareen hakijaryntäys – 2500 vuotta luistelun harjoittelua herätti toivon eloon
Lumikuningatar-jääshow sai aikaan hakijaryntäyksen! Saimme yli 270 tasokasta hakemusta ja olemme katsoneet kaikki hienot hakuvideot moneen kertaan. Olemme erikseen yhteydessä jatkoon valittuihin jäätaitureihin.
Hakijoiden taidokkuus, heittäytymiskyky ja asenne herättivät suunnatonta ihastusta taiteellisessä tiimissämme. Lumikuningattaren ohjaaja/koreografi Reija Wäre, jääkiekkoilija ja jääshown esiintyjä Pekka Saravo, jääkoreografi Anu Oksanen ja päätuottaja Paulina Ahokas lähettivät alla olevat terveiset kaikille hakijoille. Tämän tiimin kommentit voit lukea kokonaisuudessaan alta.
Reija Wäre, Lumikuningattaren ohjaus ja koreografia:
”Jännityksellä odotimme, millaisia hakemuksia Jääkuningattareen saamme. Niitä tuli halleilta ja näin korona-aikana varsinkin ulkojäiltä paljon niin eri puolilta Suomea kuin kansainvälisiltä esiintyjiltäkin: paljon taitoa, tulkinnan tarvetta ja luistelun riemua. Videoiden valmisteluun oli laitettu paljon ajatusta ja vaivannäköä.
Hakijoiden ikä asettui viiden ja 69 vuoden välille ja merkillepantavaa oli myös, kuinka paitsi taitavia myös sanavalmiita luistelijat ovat jo nuoresta iästä alkaen.
Keskimääräinen harjoitteluhistoria hakijoilla oli helposti 10 vuotta tai enemmän, jolloin raati on saanut nauttia tuloksista, joita yhteensä yli 2500 vuotta luistelun harjoittelua tuottaa.
Ammattiesiintyjiä oli mukana paljon ja sanottava on, että tulevaisuus näyttää hyvältä myös; mukana oli paljon nuoria esiintyjiä korkealla taitotasolla ja ilmaisullisilla valmiuksilla.
Taso oli kova: mukana oli SM-tasolla kilpailevia luistelijoita, maajoukkueurheilijoita, kansallisia mestareita, Special Olympics -kisaajia sekä esimerkiksi Cirque du Soleil-, Disney On Ice-, Holiday On Ice- showtuotannoissa mukana olleita esiintyjiä.
Lämmin kiitos teille kaikille videoistanne ja hakemuksistanne!”
Pekka Saravo, jääkiekkoilija ja Lumikuningattaren esiintyjä:
”Kiitos kaikille videon lähettäneille!
Katsoin mielenkiinnolla ja ihastuksella läpi kaikki jääkiekko- ja ringettevideot. Aika nopeasti kävi selväksi, että täytyy itsekin ruveta vauhdilla taas hiomaan taitoja, muuten ei kyllä enää kyydissä pysy! Taidon ja vauhdin lisäksi parasta videoissa oli ehdottomasti into ja halu olla mukana tässä projektissa. Se paistoi läpi aivan jokaisesta hakijasta.
Yllättävää oli se, että kiekkoilijat ja ringeten pelaajat osasivat ja uskalsivat heittäytyä mukaan myös musiikkiin ja videoiden taiteelliseen puoleen. Tämä heittäytymiskyky kannattaa ehdottomasti pitää mukana myös oman lajin parissa. Se on lopulta kuitenkin asia, mikä mahdollistaa kehityksen ja tuo tulokset näkyviin jäällä.
Hyvää kevään jatkoa kaikille!”
Anu Oksanen, Lumikuningattaren jääkoreografi:
”Koehakuvideoita tuli todella paljon ja olemme käyneet kaikki läpi! Haastavista jääolosuhteista huolimatta näimme, kuinka mielettömästi oli nähty vaivaa, käytetty mielikuvitusta ja panostettu videoiden kuvaamiseen ja koostamiseen.
Minusta oli upeaa nähdä, kuinka rohkeasti ja innokkaasti hakuvideoiden lähettäjät olivat lähteneet hakuprosessiin mukaan. Joukossa oli nuorten taitoluistelijoiden lisäksi myös useita jääkiekkoilijoita ja ringette-pelaajiakin. Osalta heistä oli hienoa nähdä kuinka mailataituruuden lisäksi he huomioivat musiikkiin luistelun omia lajitaitoja esittäessään. Taito, jota heidän ei normaalisti lajissaan tarvitse huomioida. Myös eri lajien aikuiset olivat rohkeasti lähteneet mukaan. Heiltäkin uskallusta ja hienoa heittäytymistä, halua lähteä kokemaan jotain uutta.
Minulle tuli suurena yllätyksenä se, että meillä on niin monia luistelijoita ollut ammattilaisina eri luistelushowryhmissä. Saimme ihastella todella taitavaa ammattilaisten luistelua, vahvaa musiikin tulkintaa ja upeaa vartalon käyttöä. Harmittaa vaan, ettei näytöksessämme ole tilaa useammalle heistä.
Näimme paljon mieleenpainuvia esityksiä, ja millaisia talentteja ja helmiä joukosta löytyikään! Monitaitureita, upeaa laulua, akrobatiaa ja tietty veikeitä persoonia. Kaikkea tätä ja paljon muuta saimme videoita läpi käydessämme nauttia. Aivan mahtavaa!”
Paulina Ahokas, Lumikuningatar-jääshown päätuottaja:
”Viime aikoina ihmisten väliset kohtaamiset ovat olleet vähissä ja koronatilanteen vuoksi kulttuuri- ja urheilutoiminnan tulevaisuus tuntunut välillä melko harmaalta. Täytyy kuitenkin sanoa, että teidän hakijoiden uskomaton osaaminen ja hakuteksteistä huokuva innostus ja rakkaus luistelulajeihin herätti toivon eloon koko tiimissämme! Oli mykistävää ja liikuttavaa seurata eri ikäisten ja eri taustoista tulevien jäätaitureiden taidonnäytteitä. Teissä kaikissa on toivo ja tulevaisuus, ja olemme näistä hakemuksistanne äärimmäisen kiitollisia!”