Hyppää sisältöön

LUMIKUNINGATAR-JÄÄBALETTI HAKEE ESITYKSIIN TAITOLUISTELIJOITA, JÄÄKIEKKOILIJOITA, RINGETEN PELAAJIA SEKÄ JÄÄTANSSIPAREJA – HAE MUKAAN LÄHETTÄMÄLLÄ KOE-ESIINTYMISVIDEO 31.3.2021 MENNESSÄ

Esityspäivät upouudella Uros Live -areenalla ovat 1.-3.1.2022. Harjoitusperiodit toteutetaan kesällä ja syksyllä 2021 sekä kolme viikkoa ennen ensi-iltaa. 

Esiintyjät osallistuvat harjoituksiin roolista riippuen eri ajankohtina. Harjoitusperiodit vahvistetaan kunkin roolin osalta kesäkuun 2021 aikana. Harjoitukset toteutetaan pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Kaikkien esiintyjien tulee varautua olemaan mukana koko ensembleä koskevissa harjoituksissa sekä kenraaliharjoituksissa, jotka sijoittuvat n. 13.-31.12.2021 väliselle ajalle, erikseen ilmoitettavan aikataulun mukaisesti.

Kansainvälinen kiertue

Lumikuningattarelle neuvotellaan parhaillaan myös kansainvälisiä esiintymismahdollisuuksia. Kansainvälinen kiertuetoiminta toteutetaan mahdollisuuksien mukaan Suomen ensi-iltatuotannon jälkeen vuosina 2022-2023. Molempien tuotantojen koe-esiintymiset ovat samaan aikaan. Kansainväliselle kiertueelle hakevilta toivotaan vähintään englannin kielen alkeet ja 18 vuoden ikä. Kansainvälisiin esityksiin haetaan luistelijoita kaikkiaan 40-45 rooliin, mukaan lukien kaikkiin päärooleihin.

Haku tapahtuu täyttämällä hakulomake ja lähettämällä koe-esiintymisvideo työryhmälle, joka vastaa esiintyjien valitsemisesta. 

Ilmoittautumisohjeet virtuaaliseen koe-esiintymiseen: 

  • Rekisteröi ilmoittautumisesi koe-esiintymiseen
    https://ssl.eventilla.com/event/jMNOB/FI
  • Voit halutessasi ladata oheisesta Drive-linkistä 1 minuutin säveltäjä Tuomas Kantelisen teokseen tekemän musiikkipätkän ja tehdä siihen videosi, mutta tämä ei ole pakollista. Pidäthän kuitenkin huolen, että videosi musiikkiosuus ei ole yhtä minuuttia pidempi.
    https://drive.google.com/drive/folders/14gBRPkolkkRpsqlh3XDxFmKiLWLdyAVW?usp=sharing
  • Lähetä hakemus ja liitä mukaan linkki koe-esiintymisvideoosi keskiviikkoon 31.3. klo 16.00 mennessä. Lataa video YouTubeen ja liitä linkki mukaan hakulomakkeessa olevaan kenttään. Huolehdithan esityksesi katseluoikeudet/yksityisyysasetukset siten, että pääsemme katsomaan videota suoraan linkistä.
  • Työryhmä käy läpi videot 5.-9.4.2021
  • Kutsut mahdollisiin Helsingissä ja Tampereella toteutettaviin koe-esiintymisiin lähetetään perjantaihin 16.4. mennessä. Seuraa kanaviamme näiden toteuttamisesta.

Mitä haluamme videolla nähdä ja kuulla:

  • Ennen esityksesi ja musiikin alkua kerro nimesi, ikäsi, luistelutaustasi ja mistä tulet. Lisää nimesi myös lähettämäsi koe-esiintymisvideon tallennusnimeen.
  • Seuraa musiikin kulkua ja tunnelmaa ja sisällytä videoon lempiliikkeesi ja -tapasi luistella.
  • Taitoluistelijat: Näytäthän myös millaisia hyppyjä, piruetteja ja liukuja hallitset. Haluamme saada mahdollisimman hyvän kuvan kyvystäsi eläytyä musiikkiin ja ilmaista tunteita luistelulla.
  • Jääkiekkoilijat ja ringeten pelaajat: näytä luistelu- ja tempputaitosi, ja jos sinulla on esimerkiksi jotain yllättäviä akrobaattisia liikkeitä, näytä ne ja anna palaa.
  • Etsimme monenlaisia ihmisiä kaikista ikäryhmistä ja monenlaisia persoonallisia yksilöitä, eli älä rajoita itseäsi, vaan anna mennä.